Ajankohtaista

Odotus on päättynyt - Salmiakki-Lakritsi nyt kaupoissa

Kirjoittanut Kajo Jäätelö | 28.7.2022
Odotus on päättynyt: ensimmäinen kaupoista löytyvä jäätelömakumme on Salmiakki-Lakritsi! Ihastuttava ja täyteläinen makuelämys, jonka salaisuus on ripaus salmiakkia vastustamattoman lakritsijäätelön seassa. Uskallatko Kajota?
 
Tämän tuoreemmasta maidosta valmistettua jäätelöä on hankala löytää. Parhaimmillaan maito lypsetään aamulla, jonka jälkeen se pumpataan linjastoa pitkin meijeriin ja valmistetaan jäätelöksi. Jonin tilalla vapaasti käyskentelevät lehmät käyvät lypsyllä, syömässä, juomassa sekä nukkumassa, kun heitä huvittaa.
 
Nyt jäätelömme on valmis ja maistajia olette te!
Jäätelöämme saa kauppojen pakastealtaista. Katso sinua lähimpänä oleva myyntipaikka Tuotteemme-sivulta.
 
Meille kajolaisille tämä on ollut aikamoinen matka. Haluamme kiittää kaikkia matkassa mukana olleita. KaJo-jäätelö on tehty maan parhaista raaka-aineista, ammattilaisten käsissä Muhoksella. Tästä alkaa Kajo-jäätelön tarina, toivottavasti pidätte.
 

Aitous ja vastuullisuus näkyvät toiminnassamme

Yksi KaJon arvoista on aitous. Meille tärkeintä on, että te asiakkaat pidätte KaJo-jäätelöstä. Tämän vuoksi kuuntelemme tarkalla korvalla toiveitanne sekä palautetta, sillä ne vievät meitä eteenpäin. Haluamme myös olla avoimia prosesseistamme ja jäätelön raaka-aineista, jotta tiedät, mitä syöt.
 
Meillä KaJon toiminnassa vastuullisuus on suuressa roolissa.
Se näkyy toiminnassamme mm.
Lehmien hoidossa
Viljelyssä - marjat jäätelöihimme tulevat läheltä.
Aurinkopaneeleiden myötä otamme talteen uusiutuvaa energiaa, jota hyödynnämme jäätelötehtaassa.
Pakkauksemme ovat kierrätettäviä.